Opiskelijat ja nuoret ammattilaiset

FI_koulutus12.jpg

Kiwa Inspecta on vahvasti asiantuntijuuteensa nojaava organisaatio, mutta olemme kiinnostuneita myös tulevaisuuden lupauksista, joilla on asenne kohdallaan, tekemisen meininki ja halu kehittyä alan huippuosaajiksi. Panostamme työhön perehdyttämiseen ja moni työntekijämme kasvaakin juuri meillä asiantuntijaksi. Sinun ei siis välttämättä tarvitse olla valmis asiantuntija – meillä sinulla on mahdollisuus kehittyä sellaiseksi! Meillä opit joka päivä työskennellessäsi alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa mielenkiintoisten asiakasprojektien parissa.

Voit aloittaa urasi Kiwa Inspectassa harjoittelijana tai kirjoittaa opinnäytetyön ohjauksessamme. NDT-tarkastajan työ voi alkaa myös kahden vuoden trainee-jaksolla, jonka aikana kouluttaudut ja suoritat muutaman NDT-menetelmän pätevyyden ja toimit kokeneempien NDT-tarkastajien matkassa erilaisissa tehtävissä. Trainee-jakson jälkeen olet valmis NDT-tarkastaja, mutta jatkossa voit pätevöityä yhä uusien menetelmien osaajaksi. Myös muut työuran alkuvaiheen tehtävät nojaavat vahvasti ”mestari-kisälli” -toimintaan eli pääset harjoittelijana tai nuorena ammattilaisena aina kokeneiden konkareiden matkaan oppimaan.

Haku harjoitteluun on avoinna jatkuvasti ja harjoittelu voi alkaa milloin vain vuoden aikana, kun tilanne on sopiva niin harjoittelijalle kuin Kiwa Inspectallekin. Kiwa Inspectan palvelut tarjoavat aiheita myös opinnäytetyöhön. Koska suurin osa töistämme perustuu pätevyyksiin, ja kun perehdytämme ja johdattelemme nuoret ammattilaiset tai harjoittelijat vahvasti ammatilliseen matkaan, voi harjoittelijoita olla yhdessä yksikössä vain rajallinen määrä kerrallaan.

Katso tällä hetkellä avoinna olevat työpaikkamme tästä. Mikäli sopivaa avointa tehtävää ei löytynyt, voit jättää samalta sivulta avoimen hakemuksesi. Kerrothan hakemuksessasi riittävästi nykyisestä osaamisestasi, opintojesi sisällöstä sekä tilanteestasi. Kerro myös minkälaista työtä olet etsimässä ja millä aikataululla. Olemme hakijoihin yhteydessä, mikäli hakemustasi vastaavia työmahdollisuuksia avautuu. Voit myös olla suoraan yhteydessä sinua kiinnostavan palvelun esihenkilöön ja kysyä häneltä lisää työmahdollisuuksista. Yhteyshenkilöt löydät täältä.