Ratkaisuja rakennusten sisäilmaongelmiin

Rakennusten sisäilmaongelmat ovat jatkuvasti tapetilla. Eikä tilanne näytä helpottavan: Ympäristöministeriön kosteus- ja hometalkoiden kyselyn mukaan joka viides kunta pystyy hoitamaan vain välitöntä korjausta vaativat sisäilmahaitat. Monimutkaiseen ongelmavyyhteen ei ole helppoja vastauksia, mutta ratkaisuja on kuitenkin saatavilla.

Miksi sisäilmaongelmat pahenevat jatkuvasti? Annetaan Inspectan toimialapäällikön Minna Launiaisen vastata: ”Rakentaminen on monimutkaista, eikä kaikkea ei voida ennakoida. Sisäilmaongelmat voivat johtua vaikka väärin valituista pintamateriaaleista, mutta taustalla voi olla myös monen ongelman yhdistelmä: kosteutta, hometta, ilmanvaihdon väärät säädöt tai laitteistojen viat”, Launiainen kertoo.

”Monissa tapauksissa rakentamista ei myöskään riittävästi valvota, jolloin virheitä ei välttämättä löydetä ajoissa. Uudisrakennuksissa sisäilma-asiat Toimistokiinteistöosataan jo ottaa paremmin huomioon, mutta olemassa olevien rakennusten remonteissa olisi vielä parannettavaa”.

Kärsivällisyys hyveenä sisäilmaongelmissa

Entä jos tilojen käyttäjät jo oireilevat, mistä olisi parasta lähteä liikkeelle? ”Ihan ensimmäisenä kannattaa laatia tutkimussuunnitelma, jossa asiantuntija havainnoi tilanteen paikan päällä. Kokenut kuntotutkija osaa nopeasti sanoa, millaisia näytteitä esimerkiksi materiaaleista ja sisäilmasta on syytä ottaa. Lisäksi tutkimussuunnitelmaa tehtäessä haastatellaan tilojen käyttäjiä, tutustutaan rakenteisiin, talon järjestelmiin ja historiaan. Tämän jälkeen havainnot kirjataan ja laaditaan suunnitelma tarkemmista tutkimuksista kustannusarvioineen”, Minna Launiainen kuvailee.

”Tyypillisesti sisäilmaongelmat eivät ratkea helposti. Usein joudutaankin etenemään siten, että erilaisia mahdollisuuksia suljetaan pois. Koska ongelma ei ole yksiselitteinen, on tärkeintä katsoa kokonaisuutta: ovatko rakenteet kunnossa, toimivatko järjestelmät niin kuin kuuluisi ja niin edelleen. Vaikka tilanne voi olla hankala, vaativat tutkimukset valitettavasti kärsivällisyyttä.

Sisäympäristön viihtyvyys – käyttäjien etu

”Eikä tilojen käyttäjien viihtyvyyden parantamisen tarvitse aina lähteä ongelmista! Vaikka ongelmia ei olisikaan, voidaan viihtyvyyttä parantaa merkittävästi. Tutkimukset toteavat, että laadukkaaseen sisäympäristöön Viihtyisä sisäympäristösatsaamalla käyttäjien tyytyväisyys ja pysyvyys kasvavat. Esimerkiksi työpaikoilla tällä on suora vaikutus työn tehokkuuteen”, muistuttaa Launiainen.

Teksti: Hanna Harjula
Kuvat: Inspecta

 


Katso myös teemapäivämme aiheesta:
Laadukas sisäympäristö – bisnesmahdollisuus?

Inspectan teemapäivässä puheenvuoron saavat laadukkaan sisäympäristön ja kiinteistöjen käyttäjälähtöisyyden asiantuntijat. Tilaisuus antaa osallistujille ajankohtaista ja uutta näköalaa omien kiinteistöstrategiapohdintojen tueksi, asiakaslähtöisyyden näkökulmasta. Tutustu ohjelmaan tästä!

Sivu luotu: 23 huhti 2012