Inspecta ja AEL yhteistyösopimukseen

Inspecta ja AEL ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on tukea suomalaisten yritysten toiminnan ja henkilöstön kehittämistä.

Sopimuksen myötä oman alansa vahvat toimijat yhdistävät voimansa kehittääkseen uudenlaisia palvelutuotteita, jotka johtavat asiakasyritysten toiminnan turvallisuuden, laadun ja luotettavuuden parantumiseen. Yhteistyössä toteutettavissa palveluratkaisuissa AEL kouluttaa ja kehittää yritysten henkilöstön osaamista. Inspecta puolestaan huolehtii yritysten toiminnan arvioinnista ja koulutustulokset varmistavasta henkilösertifioinnista.

”Yhteistyöllä voimme tukea esimerkiksi teollisuusyritysten ja niiden alihankkijoiden toiminnan ja kilpailukyvyn kehittymistä. Olen vakuuttunut, että AEL:n koulutusorganisaation ja Inspectan ammattilaiset pystyvät yhdessä luomaan uusia houkuttelevia palveluratkaisuja asiakkaillemme”, sanoo Inspectan Suomen maajohtaja Timo Okkonen.

”Tuemme asiakkaitamme yhtä lailla koko organisaation kuin yksilöidenkin osaamisen kehittämisessä. Yhdistämällä koulutusosaamisemme Inspectan turvallisuus- ja laatuosaamiseen pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista palvelua asiakkaillemme, olipa kyseessä toiminnan jatkuva kehittäminen tai uusien investointi- ja vientiprojektien onnistuminen”, jatkaa AEL:n uusi toimitusjohtaja Kari Juntunen.

”Yhteistyömme kansallisesti ja paikallisesti vahvojen koulutusorganisaatioiden kanssa tulee varmasti lisääntymään. Koulutukseen erikoistuneet yritykset ovat ammattilaisia juuri henkilöstön ja johtamisen kehittämisessä. Me taas näemme kasvavia mahdollisuuksia olla mukana arvioimassa asiakasyritysten toimintaa ja sertifioimassa henkilöstöä turvallisuuden ja laadun kannalta tärkeisiin tehtäviin”, Inspectan Timo Okkonen toteaa.

Alkuvaiheen jälkeen yhteistyötä on tarkoitus syventää markkinatarpeen mukaisesti, saatujen kokemusten pohjalta.

Lisätietoja antavat:

Inspecta
liiketoimintajohtaja Anne Qvintus, puh. 050 540 1571

AEL
johtaja Ella Heimonen, puh. 050 5680 101

Inspecta ja AEL yhteistyösopimukseen

Inspecta on Pohjoismaiden johtava asiantuntija turvallisuudessa, laadussa ja luotettavuudessa. Tes­taamme, tarkastamme, sertifioimme sekä tarjoamme konsultoivia asiantuntija- ja koulutuspalveluja yli 1400 osaajan voimin Suomessa, Skandinaviassa ja Baltian maissa. Inspecta auttaa asiakkaitaan on­nistumaan liiketoiminnassaan – joka päivä, kaikkialla yhteiskunnassa.

AEL on Suomen johtava tekniikan koulutuspalvelujen tarjoaja, jonka tarjontaan kuuluvat avoimet ja yrityskohtaiset kurssit, seminaarit ja tutkinnot. Vuosittain koulutamme 34 000 eri alojen ammattilaista. AEL toimii Helsingin Malminkartanossa ja sillä on konttorit Oulussa, Tampereella, Turussa ja Kouvolassa. Työntekijöitä on noin 210. AEL:n taustalla on työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöt sekä yritysten kehittämisessä ja koulutuksessa mukana oleva julkishallinto. AEL on perustettu vuonna 1922. Lue lisää www.ael.fi.

Sivu luotu: 15 elo 2012