Päästökaupan todentaminen

 :

Päästökaupan todentaminen

Päästökaupan todentaminen (GHG verification) on jokavuotinen tapahtuma päästökauppalain piiriin kuuluville toimijoille. Päästökauppa edellyttää päästölupaa, jonka vaatimuksena on päästöjen suunnitelmallinen tarkkailu ja raportointi tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

Päästökaupassa mukana olevien yritysten on lisäksi toimitettava Energiamarkkinavirastolle vuosittain todennettu päästöselvitys edellisen kalenterivuoden hiilidioksidipäästöistä. Todennuksen tekee riippumaton, hyväksytty kolmas osapuoli.

Inspecta on Energiamarkkinaviraston hyväksymä päästökauppatodentaja ja alan markkinajohtaja Suomessa. Koulutettujen ja kokeneiden asiantuntijoidemme avulla asiakas saa paitsi tarvittavat todistukset, myös paljon todentamisen yhteydessä esille tulleita tietoja toimintansa kehittämiseen, esimerkiksi tuotetun energian optimoimiseksi tai vaihtoehtoisten energiamuotojen löytämiseksi.

Todentamisen piiriin kuuluvat laitoksen hiilidioksidipäästöt, ilmoitetut päästöluvut ja -tiedot sekä päästötietojen luotettavuus, uskottavuus ja tarkkuus. Todentaja arvioi, vastaavatko tarkkailumenetelmät myönnettyä päästölupaa ja hyväksyttyä tarkkailusuunnitelmaa. Lopuksi todentaja vahvistaa päästöselvityksen ja laatii lausunnon Energiamarkkinavirastoa varten.

Edut

  • Mahdollistaa päästökaupan
  • Auttaa optimoimaan tuotetun energian ja säästämään aikaa ja rahaa
  • Toiminnan arviointi tuottaa kehitysideoita