Uuden voimalaitoksen rakentaminen edellyttää myös kiinteistöasioiden huomiointia

Lahti Energia rakentaa parhaillaan uutta kaasutusvoimalaitosta, jonka polttoaineena käytetään noin 250 000 tonnia kierrätettyä jätettä joka vuosi. Voimalaitos edustaa ns. uuden sukupolven ympäristöystävällistä tekniikkaa ja laitoksen on tarkoitus valmistua vuonna 2012. Inspectalla on KYVO2-hankkeessa rooli tarkastajana, testaajana ja konsulttina.

Uutta voimalaitosta rakennettaessa tarkastukset, testaukset ja laadunvarmistus ovat keskeisessä roolissa hankkeen eri vaiheissa.”Voimalaitoshankkeessa ensimmäisenä mieleen tulevat usein painesäiliöiden, putkistojen ja kattilan tarkastukset. Tarkastettavia kohteita on kuitenkin huomattavasti enemmän.

Jukka Verho, Inspecta
Jukka Verho

Esimerkiksi mitta-, nosto- ja sähkölaitteilla sekä paloturvallisuuden laitteilla kuten paloilmoittimilla ja sammutus- ja savunpoistojärjestelmillä on kaikilla oma vaikutuksensa laitoksen turvallisuuteen ja toimivuuteen”, kertoo myyntijohtaja Jukka Verho Inspectasta.
          
Erittäin tärkeää on myös turvallisuuteen liittyvän järjestelmän luotettavuus.”Lahti Energian kaasutusvoimalaitoksessa Inspectan vastuulla on kaikkien sähköisten, turvallisuuteen liittyvien järjestelmien arviointi perussuunnitteluvaiheesta käytönarviointiin. Inspecta toimittaa Lahden hankkeessa myös rikkomatonta ja rikkovaa testausta, laadunvarmistusta ja asennusvalvontaan liittyviä palveluita sekä materiaaliteknistä neuvontaa”, kuvailee Verho.

”Voimalaitoskin on kiinteistö”

Perinteisten tarkastus- ja testauspalveluiden lisäksi Inspecta tarjoaa Lahden hankkeessa myös kiinteistöalan konsultointipalveluita, pääasiassa LVISA-Voimalaitossuunnitelmien kolmannen osapuolen tarkastusta sekä LVIA-asennusten valvontaa. ”Voimalaitos on kiinteistö siinä missä mikä tahansa muukin rakennus, ja uudisrakentamisessa tärkeässä osassa ovat esimerkiksi sähkö-, putki-, ilmanvaihto- ja rakennusautomaatiotekniikat. On tärkeää varmistaa, että lvi-asennukset on tehty oikein ja että kiinteistöautomaatiojärjestelmät, kuten ilmanvaihtokoneiden ohjaukset, toimivat parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo Inspectan rakentamisen ja kiinteistöjen energiatehokkuuden asiantuntija Jari Niemi.

”Valvovaa asiantuntijaa kannattaa hyödyntää hankkeen alkumetreiltä alkaen, sillä oikeilla päätöksillä ja asennuksilla voidaan säästää sekä aikaa että rahaa”, Niemi jatkaa. Voimalaitoksissa olennaista on myös huomioida, että kiinteistötekniikalla on tärkeä rooli prosessiolosuhteiden hallinnassa.

Lahti Energian projektipäällikkö Esa Tepposen mukaan suuren voimalaitosprojektin haasteena on saada sata eri yritystä puhaltamaan yhteen hiileen, jotta vaativa projekti saadaan vietyä läpi aikataulussa suunnitellusti. ”Inspectan kanssa yhteistyö on alkanut esimerkillisesti ja olemme selkeästi osa samaa tiimiä” toteaa Esa Tepponen projektin kulusta.

Ota yhteyttä:
Jukka Verho, p. 050 310 1787
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@inspecta.com.

Teksti: Hanna Harjula

Sivu luotu: 01 huhti 2011