Hissitarkastus auttaa ylläpitämään turvallisuutta ja hallitsemaan riskejä

Monissa kiinteistöissä hissin vikaantuminen, sen peruskorjaus tai silloin tällöin jopa hississä liikkuminen voi herättää paljon tunteita puolesta ja vastaan. Hissi on kuitenkin yksi turvallisimmista liikkumismuodoista − Inspecta tarkastaa hissien turvallisuuden joka toinen vuosi riippumattomana asiantuntijana.

”Esimerkiksi autoon tai jopa portaisiin verrattuna hissi on erittäin turvallinen kulkuväline, sillä onnettomuuksia sattuu harvoin. Hissin huolto ja kunnossapito on hissin haltijan, eli yleensä kiinteistön omistajan velvollisuus. Yleisimmin tämä tehtävä on sälytetty hissihuoltoyhtiöille”, kuvailee vuosikymmenien kokemuksella työskentelevä Inspectan hissitarkastaja Rolf Korander. Vaikka turvallisuus onkin haltijan vastuulla, on hissitarkastus yksi turvallisuuden luomisen ja varmistamisen avaintekijöistä.

"Suomen lainsäädännön mukaisesti ulkopuolisen valtuutetun tarkastuslaitoksen, esimerkiksi Inspectan, on tarkastettava hissi säännöllisin määräajoin. Aikaväliksi on määritelty joka toinen vuosi. Lisäksi kaikki uudet hissit on tarkastettava ennen niiden käyttöönottoa. Hissi on tarkastettava perusteellisesti myös modernisoinnin jälkeen. Hissien tarkastukset ja kuntoarviot toimivat hissin haltijan apuna turvallisuuden ylläpitämisessä ja auttavat hallitsemaan riskejä; kyseessä ei siis ole pelkkä lakiin kirjattu toimenpide.

hissitarkastuksella

Rakennusvuosi määrittää tarkastuksen sisällön

Suomessa jokaista laitetta arvioidaan sen rakennusvuoden standardeihin nähden. ”Eniten standardit ovat muuttuneet EU:n myötä, esimerkiksi hissikorin ovi on tullut pakolliseksi. Jokaisessa vuoden 1999 heinäkuun jälkeen rakennetussa hississä pitää olla myös kaksisuuntainen puheyhteys ”, Rolf Korander Inspectalta kuvailee. Käytännössä hissitarkastajan on siis tunnettava eri vuosien ja vuosikymmenten rakennustavat. Lisäksi on tunnettava myös erityyppisten hissilaitteiden, kuten henkilö-, tavarahenkilö- ja tavarahissien toiminta. ”Hissitarkastajaksi ei siksi pätevöidytä suoraan koulun penkiltä”, Korander toteaa.

Käytettävyyttä, turvallisuutta ja huollon laatua − asiakkaan edun mukaisesti

Vaatimukset vaihtelevat, mutta tarkastuksen sisältö pysyy melko yhtenäisenä. Mitä tarkastuksessa käytännössä tapahtuu? Korander kertoo, että hissi ja sen toiminta käydään läpi perusteellisesti. ”Hissitarkastaja on ulkopuolinen tarkka silmäpari, joka kiinnittää huomiota erityisesti turvallisuuteen, käytettävyyteen ja huollon laatuun. Valvomme esimerkiksi, että jokaiselle hissille on olemassa pakollinen huolto-ohjelma ja että sitä toteutetaan.”

hissiylhaalta”Mahdolliset havainnot kirjataan pöytäkirjaan, ja vikoja löytäessämme annamme korjausaikasuositukset. Vaarallisen vian havaitessamme pyydämme haltijalta lupaa poistaa hissi käytöstä”, Korander korostaa haltijan vastuuta. Hissitarkastus ulottuu paitsi hissin näkyviin osiin, myös sen koneistoon, köysiin ja valaistukseen. ”Hissiä on oltava paitsi turvallista käyttää, myös huoltaa”.

Käytettävyyden arvioinneilla pyritään paljastaan toistuvia vikoja ja antaa niiden korjaamiseen toimenpide-ehdotuksia. Päätös on toki haltijalla, mutta Inspecta toimii aina asiakkaan edun mukaisesti. Inspecta tekee riippumattomana asiantuntijana myös hissien kuntoarvioita, joissa mahdollisen perusparannusremontin tarve ja laajuus voidaan arvioida.

”Ulkopuolinen asiantuntija tukee turvallisuutta huomattavasti”

Tarkastuksilla on aina mukana huoltoliikkeen edustaja. Esimerkiksi Koneen hissejä tarkastaessaan Koranderilla on yleensä mukanaan kokenut kunnossapitoasentaja Jouni Karusto. ”Paikan päällä näen heti tarkastuksen lopputuloksen ja saan laitettua asiat eteenpäin huollolle nopeasti. Koneen näkökulmasta tarkastuksen tärkein anti on turvallisuus”, Karusto sanoo.

Samalla linjalla on myhissiylösös lukuisten hissien haltija ja Inspectan asiakas, Espoon kaupunki. Matti Martikainen Espoon teknisestä keskuksesta kertoo: ”Turvallisuusasiat ovat meille erittäin tärkeitä, ja tarkastuksilla voi nousta esiin asioita, joita ei ole muutoin huomattu. Hissin omistajana vastuiden ja velvollisuuksien täyttäminen on toki ensiarvoisen tärkeää. Ulkopuolinen asiantuntija tukee turvallisuutta huomattavasti. Tarkastajan työ vaatii vahvaa ammattitaitoa, sillä hissi kuluu käytössä, ja esimerkiksi ovien lukot, radat ja köysien langat pitää tutkia. Toki hissi voi silti vikaantua tarkastusten välillä”, Martikainen kertoo.

Tarkastukset voikin nähdä myös yhtenä signaalina huollon laadusta ja sen onnistumisesta. Tällöin huomautusten saamisen ei ole missään nimessä negatiivinen asia; tarkastuksien avulla haltija voi varmistaa, että hissin turvallisuus ja huolto tulevat kunnolla hoidettua. Tarkastustoiminnan tärkeydestä ja toimivuudesta kertoo se, että tarkastettavista hisseistä noin puolesta löytyy huomautettavaa.

Ota yhteyttä:

Vesa Haakana, toimialapäällikkö, hissit ja nosto-ovet
p. 0400 707 878.
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@inspecta.com.

Teksti: Hanna Harjula

Sivu luotu: 01 loka 2010